
Aamiaismajoitusta Rukan kylän läheisyydessä.
Tarjoamme edullisen majoituksen lähellä Rukan palveluita. Vanhan motellin tilat ovat palvelleet majoittujia jo vuodesta 1964.
VASTAANOTON YHTEYDESSÄ AVOINNA KAHVILA JA BAARI JOKA PÄIVÄ KLO 8-22

Meistä
Kaikki alkoi yksinkertaisesta ideasta, jota ruokkii syvä intohimo. Pienyrityksenä olemme ylpeitä henkilökohtaisesta huomiosta ja omistautumisesta jokaiseen yksityiskohtaan. Lähestymistapamme perustuu laatuun ja rehellisyyteen, mikä varmistaa, että kaikki tekemämme kuvastaa meitä. Meillä on vuodesta 2021 asti ollut projektina B&B Aittoranta ja nyt sitten jossain hetken mielijohteessa päätimme yrittää samaa täällä Rukalla.
Valitettavasti emme heti pysty toteuttamaan kaikkia visioitamme vaan olemme vasta alkutaipaleella. Tästä syystä arvostaisimme palautteita ja keräämme ensimmäisen vuoden aikana parannusideoita samalla, kun pikku hiljaa kehitämme toimintaa.
Ensimmäisen vuoden tavoitteena on tarjota maittava aamiainen majoittujille ja samalla uusia vuoteet.
Haluamme jatkaa tätä jo vuodesta 1964 asti toimineen rakennuksen elinkaarta ja remontoida tämän ajan kanssa mukavaksi ja kodikkaaksi majoitukseksi.
Sijaintimme on jo huippuluokkaa ja liikeideamme olisi tarjota edullista majoitusta ympäri vuoden sekä Puolangalla että Rukalla.

Ota yhteyttä
+358 408580055
Ukkoherrantie 18
93830 Rukatunturi
Vastaanoton aukioloajat
Ma–la: 8.00–22.00
Su: 8.00–22.00
Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Seuraa meitä